Suoraan sisältöön

Savonlinnan Asematien päiväkodin työntekijällä on varmistunut koronatartunta. Tartunnan jäljitys on parhaillaan käynnissä.

 Tapauksen liittyvät altistuneet on tavoitettu ja yhteensä 15 henkilöä on asetettu karanteeniin. Karanteeniin asetetuista 5 on päiväkotilapsia ja 6 päiväkodin henkilökunnan jäsentä.

  • Kaikki päiväkodissa työskentelevät, karanteeniin asetetut henkilöt sekä karanteeniin asetetut päiväkotilapset on testattu. Tuloksia odotellaan viimeistään huomenna, johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen sanoo.

Päiväkodin toiminnassa ei tällä hetkellä ole tarpeen tehdä muita muutoksia. Jos tartunnan jäljityksen edetessä tulee vielä muutoksia tilanteeseen, niistä tiedotetaan huomenna perjantaina erikseen.

THL:llä on voimassa oleva ohje koskien pikkulasten testaamista koronaepäilyissä. Siitä poiketen Sosteri kuitenkin suosittaa tässä tilanteessa Asematien päiväkodin pikkulasten testaamista herkästi.

  • Suosittelemme tässä tilanteessa, että Asematien päiväkodin lasten vanhemmat seuraavat sekä omia että lastensa mahdollisia oireita, ja ottavat herkästi yhteyttä Sosteriin testiin pääsemiseksi. Testaamme siis tässä tapauksessa myös pikkulapset, Luukkonen sanoo.

Jos kiireellistä tiedotettavaa ei tule tämän illan aikana, Sosteri tiedottaa aiheesta seuraavan kerran huomenna perjantaina 6.11.20 puoliltapäivin.