Tässä megatrendien maailmassa kaupungistuminen on jatkunut yhtenäisenä suuntauksena koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Tuntuu jo ihmeeltä, että maaseudullakin vielä joku asuu, mutta niin asuu, muun muassa tämän blogin kirjoittaja, jonka elämä soljuu eteenpäin Enonkosken Laasalan kylässä.
Maailman tuulille emme paljoa mahda, mutta me täällä Enonkoskella olemme päättäneet tehdä voitavamme, että elämä olisi mahdollista näissä maisemissa myös tulevaisuudessa. Nyt kun naapurimme saimaannorpan kanta on saatu hyvälle kasvu-uralle, niin on jo aika huolehtia omasta populaatiostamme ja sen kestävyydestä. Emme halua jäädä viimeisiksi enonkoskelaisiksi, vaan turvata mukavan maaseutuelämän myös tuleville polville.
Tämän vuoksi on käynnistetty Enonkoski kutsuu! -hanke, jonka tarkoituksena on tuoda kotikuntamme mahdollisuudet näkyville. Kerromme asumismahdollisuuksista kotikunnassamme ja nostamme esille niin kiinteistöt kuin kunnan palvelutkin. Toivomme, että kunnassamme vajaakäytöllä olevat kiinteistöt löytäisivät uusia asukkaita ja me täällä jo ennestään asuvat saisimme uusia naapureita.
Enonkoski kutsuu! on tiedonvälityshanke, joka lähti käyntiin syyskuussa 2024. Puolentoista vuoden aikana selvitämme, löytyisikö kunnastamme taloja ja asuinpaikkoja, joiden omistajat olisivat halukkaita luovuttamaan kiinteistönsä uusille asukkaille, joko myynnin tai vuokrauksen kautta.
Toisena tavoitteena on tuoda tarjolla olevat kiinteistöt näkyville ja niiden ihmisten tietoon, joiden haaveena on muuttaa maalaismaisemiin. Kerromme, minkälaisia mahdollisuuksia Enonkoski elinpiirinä tarjoaa ja minkälaista täällä olisi asua.
Enonkoski kutsuu! -hanke näkyy monilla eri kanavilla. Pääasiallisin tiedotuskanava on Enonkosken kunnan kotisivu www.enonkoski.fi sekä hankkeen omat Facebook- ja Instagram-tilit. Olemme näkyvillä myös kunnan tapahtumissa sekä maaseutuun ja asumiseen liittyvissä valtakunnallisissa tapahtumissa. Yhteystietomme löytyvät jokaiselta kanavalta ja yhteydenotot ovat tervetulleita. Voidaan treffailla tositarkoituksella tai pienemmälläkin kiinnostuksella! 😉