Suoraan sisältöön

Enonkosken päiväkoti

Enonkosken päiväkoti sijaitsee keskellä kirkonkylää kauniiden maisemien ympäröimänä. Päiväkodin tilat ja piha-alue kannustavat lapsia liikkumaan ja leikkimään. Käymme usein leikkimässä myös lähiympäristön leikkipaikoissa, liikuntatalolla ja vierailemme kirjastossa.

Päiväkodissa on tällä hetkellä noin 45 lasta kolmessa lapsiryhmässä. Päiväkodissa työskentelee varhaiskasvatuksen opettajia, lastenhoitajia sekä avustaja ja keittiötyöntekijä.

Päiväkodissamme pidämme tärkeänä, että:

  • Lapsella on hyvä ja turvallinen olo päivän aikana. Lasta kunnioitetaan sellaisena kuin hän on.
  • Lasten ja aikuisten välinen vuorovaikutus on lämmintä ja lasta arvostavaa.
  • Lapsen päivä sisältää iloa, kavereita, leikkiä ja oppimista myönteisessä ja kannustavassa ilmapiirissä.
  • Yhteistyö perheiden kanssa on avointa ja luottamuksellista.
  • Toimimme ammatillisesti ja lapsiläheisesti. Kohtaamme jokaisen lapsen yksilönä ja tuemme häntä myönteisen palautteen avulla. Tuemme lapsen osallisuutta ja kuuntelemme hänen toiveitaan.
  • Vahvistamme toiminnallamme lapsen myönteistä minäkuvaa ja itsetuntoa.
  • Liikumme monipuolisesti ja ulkoilemme paljon.

Ota yhteyttä

Enonkosken päiväkoti
Tervarannantie 7
58175 Enonkoski

Katso päiväkodin johtajan yhteystiedot

 

Ryhmät

Koskikarat (4-6-vuotiaat)
p. 044 345 3049

Kuikat (3-4-vuotiaat)
p. 044 345 3034

Pikku-uikut (1-3-vuotiaat)
p. 044 345 3039