Seinä kaatui, ikkuna avautui, katto uudistui, samoin keittiö, seinäpinnat, valaistus ja sähköistys. Monta pintaa ja asiaa on mennyt uusiksi ruskeassa talossa Enonkosken Simanalassa kevään aikana, kun kuopiolaispariskunta Anni Kutvonen ja Arttu Kosonen ovat remontoineet vasta ostamaansa taloa omannäköisekseen.
Pariskunta teki kaupat 1990-luvulla rakennetusta talosta maaliskuun alussa. Sen jälkeen talon sisätilojen uudistaminen on vienyt pariskunnan vapaa-ajan lähes täysin.

Talo valoisalla tontilla, mäntykangasmaastossa viehätti monella tavalla, vaikka remontin tarve oli ilmeinen. Autoja ja harrastuksia varten tarvittiin iso ulkorakennus, joka tontilta löytyikin ja pihasaunassa viihdytään erityisesti kesäiltaisin. Tontilla on myös tilaa pitää kasvimaata, perunamaata ja rakentaa omanlaista puutarhaa vuosien kuluessa.
Kesäkuun lopulla remontti on siinä mallissa, että Kuopion asunnosta voidaan jo luopua ja siirtää loputkin tavarat Simanalaan. Suunnitelman mukaan valmista on heinäkuun aikana ja silloin vapaa-aikaa voi käyttää jo muuhunkin kuin remontointiin, vaikka veneilyyn, retkeilyyn tai puutarhanhoitoon.

Muutto Enonkoskelle tuli vähän yllättäen, kun sopiva talo tuli tuttavien kautta tietoon ja tarjolle vuodenvaihteessa. Asiat lähtivät rullaamaan kuin itsestään sen jälkeen, kun taloa oltiin käyty katsomassa ensimmäisen kerran. Simanalasta löytyy ne elementit, joita pariskunta asumiseltaan odottaa.
– Ollaan enemmän maalla viihtyviä kuin kaupunkilaisia, Anni sanoo ja Arttukin on mielissään, että remontoinnin tai ruohonleikkaamisen ajankohtaa ei tarvitse suunnitella niin tarkkaan kuin kaupungissa. Naapurit eivät porakoneen ääntä kuule, vaikka se jurraisi keskellä yötä, eivätkä Simanalan naapurit ole häiriintyneet ruohonleikkurin äänestä. Maalla voi elää omalla tavallaan ja omien aikataulujen mukaan ja se miellyttää.

Tuntemattomaan pariskunta ei ole muuttanut, sillä Anni on kotoisin Enonkoskelta, eli paluumuuttaja ja Arttukin on lähtöisin läheltä, Punkaharjulta. Annilla vierähti opiskelujen ja työn vuoksi noin 13 vuotta Savonlinnassa ja Kuopiossa ja Arttu teki Kuopioon lyhyemmän visiitin.
Pariskunnan työasiat ovat Enonkoskelle muuttamisen suhteen järjestyneet hyvin, kun Arttu on tehnyt jo pitkään töitä enonkoskelaiselle Mustoset-kuljetusyritykselle. Työpaikan tukikohta on vain parin kilometrin päässä Artun uudesta osoitteesta.
Viulunsoiton opettajana toimiva Anni jatkaa vielä työtä Soisalon opistolla Joroisissa ja Leppävirralla. Syksystä alkaen hänelle on tiedossa myös opetustehtäviä Enonkosken koululla.

Remontoinnin vuoksi monet vapaa-ajan harrastukset ovat olleet kevään ajan jäissä. Pihalla trailerin päällä odottaa päiväretkeilyyn soveltuva vene käyttäjäänsä. Veneily on pariskunnalle tärkeä kesänviettotapa ja harrastus. Rakas vesistö on esimerkiksi Puruvesi, jonka saarissa on mukavaa poiketa.
– Enonkoskellakin on hyvät mahdollisuudet veneilyyn, Arttu toteaa ja kertoo, että vene saattaa siirtyä jossakin vaiheessa pihalta Ala-Enonvedelle Hyypiänniemen laituriin.
Uuden kodin ikkunasta siintää Ylä-Enonvesi ja sen venevalkamaan hankitaan pienempi vene kesäisiä kauppareissuja varten. Uudesta kodista on helppoa lähteä myös pyöräretkille tai vaikka ratsastamaan, kun talli löytyy omalta kylältä.

Kun Anni ja Arttu ilmoittivat muuttavansa Enonkoskelle, asia hieman ihmetytti ystäväpiiriä Kuopiossa. Pariskunnalle uuden paikkakunnan valinta oli kuitenkin luonteva, ainoastaan muuton ajankohta hieman yllätti, kun se tapahtui niin nopeasti.
– Olin ajatellut, että muutetaan Enonkoskelle joskus vähän vanhempana, Anni sanoo. Hänen mielestään on mukavaa muuttaa kehittyvään kuntaan, jossa on hyvät palvelut, mukavia tapahtumia ja yhteisöllisyyttä. Erityinen arvonsa on myös kunnan itsenäisyydellä, mikä tuntuu hienolta. Sen ansiosta kotipaikkakunnan kehitykseen voi vaikuttaa paremmin kuin kaupungin osana ja tämä on Enonkoskella nähtävissä esimerkiksi toimivina palveluina. Tuntuu hienolta muuttaa näihin maisemiin ja olosuhteisiin.
