Suoraan sisältöön
Itä-Savon Hevosystäväinseuran 120-vuotisjuhlaravit ravattiin 9.8.2025 Hannolanpellon kesäraviradalla.

Seura on perustettu vuonna 1905, jäseniä on tällä hetkellä 178. Hannolanpellon ravirata takaa koko seutukunnalle mahtavat puitteet hevosten valmennukseen. Valmennuskeskuksessa on 1000 metrin ravirata, 400 metrin hiittisuora ja 2,4 kilometriä pitkä metsälenkki. Raviradalla on hieno katsomorakennus, jossa on erillinen tuomaritorni sekä varastotilaa. Hevosten huoltamiseen on yhdeksän valaistua valjastuskatosta, joista kahdessa on pesumahdollisuus. Valjastuspaikkoja on 80 kappaletta. Eläinlääkärille on ravien aikana oma työskentelytila. Tallikahvio toimii tapahtumien aikana siihen sitoutuneiden talkoolaisten voimin. Kerran vuodessa järjestetään TOTO-ravit.

Enonkosken kunta oli mukana juhlaraveissa omalla lähdöllään, jonka voittaja oli ”Fransua”, ohjastajanaan Jarkko Kervinen. Toiseksi tuli hevonen ”Ypäjä Päivi”/Henri Bollström ja kolmanneksi ”Tähtisekki”/Jani Ripatti. Enonkosken kunnan puolesta voittajaa olivat onnittelemassa valtuuston 1. varapuheenjohtaja Minna Nurmio ja varavaltuutettu Timo Loikkanen. Enonkosken kunta muisti myös ravien ”luottokuuluttajaa” Lauri Hyvöstä innostamisesta raviurheilun pariin.

Valokuvat Allan Scotson.

Enonkosken kunnan lähtö

Lähdön voittaja ”Fransua”/Jarkko Kervinen

Enonkosken kunnan lähdön voittajaa olivat kunnan puolesta onnittelemassa (vas.) valtuuston 1. varapuheenjohtaja Minna Nurmio ja varavaltuutettu Timo Loikkanen