Suoraan sisältöön

Nyt on pullakahvien paikka, sillä helmikuussa hanke täyttää puoli vuotta. Tässä kohdassa voi jo kurkata taaksepäin ja kerrata, mitä kuuden kuukauden aikana on saatu aikaan.

Talvi ei ole maalle muuton sesonkiaikaa, mutta hankkeen etenemistä se ei estä ja konetta on pidetty käynnissä koko ajan. Jos jatketaan autoilun termein, niin kone on lähtenyt käyntiin onnistuneesti ja pyörät saatu pyörimään. Jatkossa on tärkeää pitää vauhti tasaisena ja suunta oikeana.

Hanke polkaistiin käyntiin syyskuussa ja aivan alussa hankekoordinaattorin aika kului tarpeellisten työvälineiden hankintaan. Samalla kun kudoimme verkostoa ympärille ja levitimme tietoa eteenpäin, valmisteltiin hankkeen kotisivuja, josta tämäkin blogi on luettavissa. Koti-sana kuvaa hyvin kotisivuja, jotka oikeasti ovat hankkeen koti. Sivuilta löytyy kaikki oleellinen tieto hankkeen taustoista, tavoitteista ja ajankohtaisista asioista. Ilman kotisivuja hanke ei voisi elää, sillä yleisön on saatavat tietonsa kootusti ilman, että tietoja joutuu etsimään haja-ammunnalla sieltä täältä.

Kotisivujen lisäksi hankkeelle perustettiin omat Facebook- ja Instagram -tilit, joiden sisältö päivittyy säännöllisesti.

 

Ensimmäisten kuukausien aikana tekemisen painopiste on ollut vahvasti kiinteistöjen omistajien tavoittamisessa. Sen puitteissa kirjeitä on lähetetty lukuisiin eri suuntiin,  harkittuihin osoitteisiin.

Kunnan työntekijät, luottamushenkilöt, yrittäjät ja järjestöt ovat saaneet omat tervehdyksensä ja monissa yhdistysten tilaisuuksissa on jo vierailtu kertomassa, mitä Enonkoski kutsuu! oikeasti tarkoittaa ja mitä se pitää sisällään. Tämä on koko pitäjän yhteinen ponnistus ja kaikkia kannustetaan kertomaan hankkeesta myös kavereilleen. Toivomme, että tieto leviää pisaratartuntana eteenpäin.

 

Tavoitteiden etenemisen kannalta merkittävä etappi oli Enonkosken yrittäjien ja kunnan yhdessä järjestämä Joulukuhinat, joissa Enonkoski kutsuu! -osastolla oli mukavasti pöhinää. Aiheesta kiinnostuneet saivat kuulla tarkemmin hankkeesta ja sen ajankohtaisista kuulumisista. Moni käytti tilaisuuden hyväkseen ja se oli upea juttu.

Toinen tärkeä etappi oli tammikuun puolivälissä pidetty lehdistötilaisuus. Kutsuun vastasi kolme toimitusta ja tähän mennessä hankkeesta on kerrottu Puruvesi-lehdessä ja Itä-Savo-lehdessä jopa kahteen kertaan. Viimeisin media, joka asiastamme uutisoi, on Savonlinnan seudulla ilmestyvä Uusi Saimaa. Painettujen lehtien lisäksi hanke on näkynyt paikallismedian verkkojulkaisuissa.
Palautteesta päätellen viesti on saavuttanut kohteensa ja hanke on huomattu.

 

Miten sitten yleisö on ottanut hankkeen vastaan? Lämpimästi.

Lukuisat kuulijat ovat kehuneet hanketta ja sanoneet sen olevan juuri sellainen, jota Enonkoski tarvitsee. Hyvä kunta ansaitsee tulla näkyväksi, että muutkin löytäisivät tänne.

Talojen omistajien suunnalta kiinnostus ja yhteydenpito on ollut yllättävän aktiivista. Puolenkymmentä kiinteistön omistajaa on tuonut asuntonsa tarjolle ja yhtä moni on ollut yhteydessä, mutta empii vielä. On ymmärrettävää, että esimerkiksi perikuntien sisällä päätöksenteko vaatii kypsyttelyä ja vie oman aikansa. Se ei ole huono asia ollenkaan. Oikeastaan olisi hienoa, jos perikunnan paikkaan eniten kiinnittynyt osakas ottaisi paikan kokonaan omakseen ja vaikka muuttaisi siihen. Silloin hankkeenkin tavoitteet olisivat täyttyneet. On kaikkien ilo ja onni, että talot pysyisivät asuttuina.

 

Nyt kun hankkeen käynnistystoimet on tehty, alkaa työ maallemuutosta haaveilevien tavoittamiseksi. Vielä on mietinnän alla, minkälaisista tapahtumista tai miten muuten heidät parhaiten tavoittaisi. Hyviä ideoita otetaan vastaan.