Suoraan sisältöön

Tiet ja liikenneturvallisuus

Enonkosken kunnassa toimii liikenneturvallisuustyöryhmä, jossa jäseninä ovat elinvoimakoordinaattori, kunnanjohtaja, kunnaninsinööri sekä rehtori-sivistystoimenjohtaja.

Yksityistieavustuksista vastaa tekninen lautakunta. Avustuksia haetaan maaliskuun loppuun mennessä.

Tieavustuslomake (pdf)
Yksityistieavustusten jakoperusteet (pdf)

Liikenneturvallisuussuunnitelma

Enonkosken kuntaan on laadittu liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on onnettomuuksien määrän vähentäminen ja vakavuusasteen pienentäminen sekä koetun liikenneturvallisuuden parantaminen liikenteen kasvusta huolimatta. Liikenneturvallisuuden kannalta vaarallisia tai vaaralliseksi koettuja paikkoja on selvitetty onnettomuusanalyysin ja kyselyiden avulla. Suunnitelman tavoitteena on ollut määritellä toimenpiteitä, joiden avulla liikenneympäristön turvallisuutta voidaan parantaa.

Liikenneturvallisuustoimijahanke

Enonkosken kunta on mukana Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija-hankkeessa (2020-2023), joka on Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoittama sekä poliisin ja Liikenneturvan tukema projekti, jonka tavoitteena on tukea kuntien liikenneturvallisuustyötä ja -toimintaa. Toimijahankkeessa ovat mukana kaikki Itä-Suomen alueella olevat kunnat. Liikenneturvallisuustoimijahanke verkossa.

Tienkäyttäjälinja

Voit ilmoittaa maantien kunnosta Palauteväylä-palvelussa suoraan kartalle kohdennettuna ympäri vuorokauden. Palvelun ylläpitäjä välittää ilmoituksia tietä hoitavalle urakoitsijalle arkipäivisin klo 8.00–16.15. Kartalta voit seurata myös muiden tekemiä ilmoituksia ja niiden käsittelyn tilaa.

Ilmoita liikennettä vaarantavasta ongelmasta suoraan Tieliikennekeskusten Tienkäyttäjän linjalle soittamalla numeroon 0200 2100 (24/7). Tienkäyttäjän linjalle kuuluvia ilmoituksia ovat esim. tiellä oleva vesi, tielle kaatunut puu tai muu este, joka estää normaalin tienkäytön. Ilmoittajilta pyydetään tarkka tieto ongelman sijaintipaikasta ja yhteystiedot. Tieliikennekeskuksen päivystäjä välittää ilmoitukset alueurakoitsijalle.

Enonkosken kunnan alueella yleisiä teitä ovat mm. Enonkoskentie, Kuokkalantie, Vuosikoskentie, Hanhijärvetie, Ihamaniementie, Hyypiänniementie, Laasalantie, Karvilantie, Muholantie ja Pitkolanharjuntie. Kirkonkylän asemakaava-alueen teiden kunnossapidosta vastaa kunnan tekninen toimisto ja yksityisteistä vastaavat tiekunnat.